Narsismi tieteessä vs. narsismi kahvipöytäkeskustelussa

Ennen kuin nimität entistä kumppaniasi narsistiksi, sinun tulisi tietää muutama asia narsismin tutkimuksesta. 

Rakkaus omaa itseään kohtaan, itsensä rakastaminen. 
Niin nykysuomen sanakirja (1981) määrittelee narsismin, mutta meneekö määritelmä täysin oikein? 

Olemme jo pitkään ymmärtäneet narsistin arkikielessä itserakkaaksi henkilöksi, joka kehuu jatkuvasti itseään ja saavutuksiaan, elättelee uskomattomia fantasioita, janoaa huomiota, on ylimielinen, käyttäytyy kateellisesti ja pyrkyrimäisesti. 
Narsisti-nimitystä käytetään kuitenkin puhekielessä muistakin syistä - välillä varsin ikävin ja harhaanjohtavin seurauksin. 

Puhekielessä ja kahvipöytäkeskustelussa toiselle on helppo antaa narsistidiagnoosi. Narsisti-sanasta onkin tullut kevyin perustein käytettävä haukkumasana niin pomotteleville työkavereille, hankalille mökkinaapureille kuin pettäneille ex-kumppaneille. 
Narsismista ja narsisteista on tullut vuosien saatossa myös "mediaseksikkäitä" aiheita. Klikkiotsikot narsistisista kumppaneista saavat iltapäivälehdissä huikeat lukijamäärät ja netistä löytyy useita epävirallisia narsismitestejä. 

Kaiken kaikkiaan narsismista kirjoitetaan ja puhutaan nykyisin paljon. Siitäkin huolimatta narsismin käsite, sen synty ja tutkimus saattavat olla monille vieraita asioita.

Mitä narsismi sitten on ja miten sitä on tutkittu?

Tutkimusnäyttö narsismin syistä on yhä puutteellista. Nykykäsitykset perustuvat pääosin teoreettisille malleille narsismin synnystä ja narsismi-ilmiön juuret pohjautuvat Sigmund Freudin tekemiin tutkimuksiin. 

Narsistisesta persoonallisuudesta puhutaan ja kirjoitetaan paljon. Sille ei nykyään ole omaa diagnoosiaan, vaan se luetaan muiden persoonallisuushäiriöiden alle (F60.8 Muu Persoonallisuushäiriö).  Häiriö onkin vaikeasti luokiteltavissa, ja siitä kärsivä voi kärsiä samaan aikaan myös jostain muusta persoonallisuushäiriöstä.

Narsistinen persoonallisuushäiriö hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980 ja se määritellään persoonallisuushäiriöihin kuuluvaksi psyykkiseksi häiriöksi. Sen mukaan narsistisen henkilön minän kehitys, minäkuva, itsetunto sekä suhtautuminen muihin on vaurioitunut. Häiriötä kutsutaan myös minävaurioksi, koska se liittyy niin keskeisesti minään, sen kehitykseen ja toimintaan. Se ei rajoitu mielisairausjaksoihin eikä sillä ole tekemistä alkoholin tai huumeiden kanssa. Narsistinen persoonallisuushäiriö on pitkäaikainen tila, syvälle juurtunut ja kestävä käyttäytymismalli, joka ilmenee joustamattomuutena monissa elämäntilanteissa. 

Yhden tutkimusteorian mukaan narsistinen persoonallisuushäiriö johtuu aivojen limbisen järjestelmän häiriöstä. Suoraan geeneistä periytyvää luonnehäiriötä ei ole kuitenkaan pystytty todistamaan, joten narsismi ei suoranaisesti periydykään, vaikka moni saattaakin niin luulla. 

Sen sijaan narsismi voi tutkimustiedon valossa periytyä henkisesti. Narsistien lapsista voi tulla alistuvia narsistien uhreja uusissa vuorovaikutussuhteissaan tai pahimmissa tapauksissa jopa itse narsisteja. 

Psykologiassa ja psykiatriassa narsistilla tarkoitetaan henkilöä, jonka lapsuudessa on tapahtunut laiminlyöntejä vuorovaikutussuhteessa henkilöön, joka lapsen kasvatuksesta pääsääntöisesti vastaa, eli yleensä vanhempaan. Tämä aiheuttaa sen, ettei lapsen persoona kehity normaalisti empatian ja rakkauden puutteen takia. Tilanne on usein vaikea, sillä muiden lasten läheisten voi olla vaikea tunnistaa narsistista vanhempaa. Narsistinen vanhempi olisi kuitenkin tärkeä tunnistaa, sillä lapsen häiriintyneen kehityksen myötä hänelle voi kehittyä vääristynyt käsitys itsestään, johon kuuluu käsitys siitä, että muita ihmisiä on mahdollista hallita. 

Myös Väestöliiton mukaan taannehtiva tieteellinen tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että alatyypiltään haavoittuva narsismi on yhteydessä kielteiseen vanhemmuuteen ja kasvuympäristöön, kuten epäsuotuisiin elämänkokemuksiin ja turvattomaan kiintymyssuhteeseen.

Riitta Hyrckin mukaan lapsi alkaa yleensä tuntea vastenmielisyyttä sellaista äitiä kohtaan, joka houkuttelee esiin lapsen tarpeita, eikä niitä sitten kuitenkaan tyydytä. Lapsesta on nöyryyttävää olla tarvitsevana kitsaan hoitajan käsissä ja hän yrittää löytää itseään kunnioittavan ratkaisun tilanteeseen. Siksi hän alkaa vahvistaa itsessään olevaa itseriittoista (sisäinen subjekti) puolta riippuvaisen puolen kustannuksella. Hän alkaa uskoa, ettei hän tarvitsekaan muita, vaan selviää omillaan. Edellä kuvattu ratkaisu johtaa paksunahkaisen narsistin sisäiseen rakenteeseen.

Joidenkin käsitysten mukaan narsismi voi saada alkunsa myös varhaiskehityksen vaiheessa, jos lapsen huoltaja toimii ylihuolehtivaisesti. On kuitenkin muistettava, että psyykkinen sairaus on aina monen eri tekijän summa. Moni unohtaakin narsismista kahvipöydässä puhuessaan, että psykologian ja tutkimusten valossa myös narsisti on lapsuutensa tapahtumien ja kehityshäiriön myötä uhri. Tutkitun tiedon valossa voidaankin todeta, että narsismi on haukkumasanan sijaan vakava sairaus, josta on vaikea parantua. Tästä syystä olisikin erityisen tärkeää, ettei sanaa käytettäisi väärin tai liian kevyin perustein. 

Jokainen narsistisia piirteitä omaava henkilö ei ole narsisti 
Narsismista puhuttaessa tulee myös muistaa, että tutkimusten valossa on myös aivan normaalia, että jokaisella meistä on joitakin narsistisia piirteitä. Vasta silloin, kun narsistisista piirteistä muodostuu epänormaalin käytöksen, ajattelun ja tunteiden pitkäaikainen yhdistelmä, alkaa toimintamme täyttää narsistisen persoonallisuushäiriön tunnusmerkistön. Jokainen narsistisia piirteitä omaava henkilö ei olekaan narsisti. 

Esimerkiksi psykiatrian erikoislääkärin ja psykoanalyytikko Gustav Schulman on käsitellyt aihetta kirjoituksissaan. Schulmanin mukaan terve narsismi on luonteeltaan rakentavaa itsestä huolehtimista ja välittämistä, joka ei tapahdu muiden kustannuksella, vaan on vuorovaikutuksellista ja yhteiseen hyvään myötävaikuttavaa. Ellei yksilö pidä riittävästi huolta terveydestään ja omista realistisista tarpeistaan, hän ei kykene huolehtimaan objekteistaan tai velvoitteistaan ja hänen resurssinsa jäävät käyttämättä yhteiseksi hyväksi. Hän voi jopa jäädä muiden taakaksi. 

Narsistisen persoonallisuushäiriön, epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön, huomionhakuisen persoonallisuushäiriön ja epävakaan persoonallisuushäiriön esiintyvyys on keskimäärin 7-9 % yleisväestöstä. Gustav Schulmanin mukaan miehillä tämä luku on 11-18 %. 

Kyseiset arviot ja luvut vahvistavat sitä, että keskuudessamme on narsistisesta persoonallisuushäiriötä sairastavia ihmisiä, mutta myös sen, ettei jokaista exää, työkaveria tai naapuria ole syyttää nimittää narsistiksi. 

Lähteet: 

Aho, S. & Laine, K. 1997. Minä ja muut. Keuruu: Otavan Kirjapaino. 
The Cleveland Clinic. 20.5.2005. Narcissistic Personality Disorder. 
Gustav Schulman, 2002, Suomen Lääkärilehti 

Väestöliitto, nettiartikkeli, Ovatko narsismin juuret lapsuudessa? 
https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/mielenterveys-ja-parisuhde/miten-irtaudut-ja-selviydyt-suht/ovatko-narsismin-juuret-lapsuude/

Riitta Hyrck, Tiivistelmä Psykoterapia-lehden (2006), 25(1), 3—32 artikkelista: Ohut- ja paksunahkainen narsisti