Narsistiset poliitikot: Vallan, ihailun ja korruption kierre
17.3.2025
Narsisteja ajaa tyypillisesti vallan, arvovallan, aseman ja auktoriteetin himo. Ihailun kohteena oleminen ei ainoastaan tyydytä tarvetta itsensä korostamiseen ja ylisuurten mutta hauraiden egojen ruokkimiseen, vaan tarjoaa myös vakuuttavia todisteita heidän ylemmyydentunteensa vahvistamiseksi. Menestykset ja saavutukset ruokkivat suuruudenhulluuden tunteita.
Narsistit soveltuvat erityisen hyvin tukemaan muita, ottamaan johtajan roolin ja antamaan uutta virikettä kehitykselle tai muuttamaan vallitsevaa tilannetta. He voivat olla erinomaisia muutosjohtajia, narsistisuus antaa heille varmuuden ja vapauden epäilystä, joka vaikuttaa niin usein tavalliseen ihmiseen. Mutkat voi laittaa suoriksi, jos ei tarvitse miettiä kaikkia asioihin liittyviä puolia ja inhimillisiä tekijöitä.
Päästyään valtaan narsistisen ihmisen pyrkimyksenä on pakottaa todellisuus omien narsististen kuvitelmiensa mukaiseksi. Hän pakottaa jokaisen myöntämään, että hän on voimakkain ja viisain ihmisten joukossa ja että hän on oikeassa. Kun tämä toteutuu, hänen oma suuruudenhulluutensa alkaa näyttää olevan jopa järjellistä. Toisaalta monet vihaavat häntä, yrittävät syöstä hänet vallasta ja jopa tappaa hänet ja tästä johtuu, ettei hän tunne olevansa erillään todellisuudesta. Ja myös juuri sellaisen johtajan narsismi, joka on vakuuttunut suuruudestaan ja jolla ei ole epäilyksiä, vetoaa niiden narsismiin, jotka alistuvat hänen valtaansa. Näillä johtajilla on valtava tarve saada kerättyä heihin uskovia, muuttaa maailmaa omaa narsismiaan vastaavaksi ja tuhota kaikki arvostelijat. Paradoksaalista kyllä tämä mielisairauden elementti tällaisissa johtajissa tekee heistä myös menestyviä. Tarve voittaa muut omien aatteiden ja harhaluulojen puolelle vaatii erityisiä kykyjä ja lahjoja, jotka puuttuvat tavalliselta ihmiseltä.
Narsistiset poliitikot uskovat hiljaisesti, että on parempi vastaanottaa kuin antaa. Poliitikkona, varsinkin johtavana sellaisena, heidän valtava halunsa imarteluun, ylistykseen ja ihailuun täyttyy runsaasti. Riippumatta ammatillisista saavutuksista, he odottavat, että heitä kohdellaan ylivertaisina. Heidän hauras itsetuntonsa vaatii ihailua ja kunnioitusta ja korkea virka lähes takaa, että tämä egon vaatimus täyttyy. Tämä valtava "sivuhyöty" selittää, miksi niin monet heistä ryhtyvät ammattipoliitikoiksi ja pitävät kiinni näistä psykologisista hyödyistä niin pitkään kuin mahdollista. Pääsyy siis pysyä poliittisessa virassa ei ole idealististen tavoitteiden saavuttaminen, vaan heidän paisuneen, mutta hauraan egonsa "turvaaminen".
Noustuaan korkealle kansan yläpuolelle narsistiset poliitikot ovat erityisen alttiita epäsuorasti naamioiduille lahjuksille, joita heille säännöllisesti tarjotaan. Jos he eivät ole astuneet politiikkaan jo valmiiksi korruptoituneina, tällaiset houkutukset lisäävät huomattavasti riskiä, että he korruptoituvat suhteellisen nopeasti. Kaikkien korkeaan poliittiseen toimintaan liittyvien etujen ja yksityisiä intressejä ajavien lobbareiden imartelun myötä he voivat alkaa käyttää ihmisiä ja instituutioita hyväkseen, ymmärtämättä omaa epäeettisyyttään. Ja heidän mahtipontisen egonsa päästyään täyteen vauhtiin he voivat helposti vakuuttaa itselleen, että he myös ansaitsevat kaiken saamansa.
Narsistit ovat hyviä manipuloimaan myös itseään; he alkavat uskoa omiin valheisiinsa ja puolustautuvat kiivaasti ja jopa hyökkäävät, kun heidän epäloogisia, epäjohdonmukaisia tai ristiriitaisia kantojaan ja tekojaan kyseenalaistetaan. Heidän vääristynyt oikeutuksen tunteensa estää heitä tuntemasta aitoa katumusta siitä, mitä he ovat tehneet ja heidän kyvyttömyytensä ja haluttomuutensa tuntea syyllisyyttä on kaiken kattavaa. Koska he eivät kykene emotionaalisesti samaistumaan muiden ahdinkoon, heidän tekemänsä vääryydet pysyvät poissa heidän omasta mielestään. He eivät ole tehneet mitään väärää. Kun heitä syytetään väärinkäytöksistä, he kokevat sen olevan hyökkäys heidän minäkuvaansa kohtaan. Näin uhattuina heidän reaktionsa ovat omahyväisiä ja keksittyjä, niiden tarkoitus on ainoastaan palauttaa sekä henkilökohtainen että ideologinen ylemmyys hyökkääjäänsä nähden. He vääristelevät räikeästi tosiasioita ja yksityiskohtia ja julistavat kiivaasti moraalista ylemmyyttään.
Diktaattoreiksi päätyvät poliitikot osoittavat usein äärimmäisiä narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä, jotka voivat vaikuttaa syvästi heidän johtamistyyliinsä ja hallitsemiinsa yhteiskuntiin. He jos ketkä turvautuvat manipulointiin, väärään tietoon ja pelon ilmapiirin luomiseen vallassa pysyäkseen. He asettavat ihmisryhmiä toisiaan vastaan vahvistaakseen omaa valta-asemaansa. He esittelevät itsensä usein lähes yliluonnollisina hahmoina ja korostavat omia kykyjään tai "kohtaloaan" johtaa kansaansa. He käyttävät voimakkaasti propagandaa luodakseen henkilöpalvontaa ja vaientaakseen vastustuksen. Heidän päätöksensä voivat aiheuttaa laajaa kärsimystä ilman, että heille tulisi minkäänlaisia katumuksen tunteita. Heidän päähuomionsa on omassa imagossaan ja vallassaan, ei kansan hyvinvoinnissa. He käyttävät asemaansa kerätäkseen vaurautta, resursseja ja ihailua, usein kansansa taloudellisen vakauden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Narsistiset diktaattorit hyödyntävät asemaansa rikastuakseen ja kasvattaakseen omaa vaikutusvaltaansa ja vaurauttaan. Tämä tapahtuu yleensä julkisten resurssien kustannuksella. Narsistiset diktaattorit eivät yleensä osoita empatiaa kansaansa kohtaan, eivätkä he koe velvollisuudekseen vastata kansansa hyvinvoinnista. Tämä johtaa usein hätiköityihin ja vastuuttomiin päätöksiin.
Kritiikki tai vastustus nähdään suorana hyökkäyksenä heidän egoaan vastaan, mikä johtaa usein sananvapauden, median ja poliittisen opposition tukahduttamiseen autoritaarisin menetelmin. Narsistiset johtajat osoittavat usein voimakasta epäluottamusta jopa lähimpiä liittolaisiaan kohtaan, mikä voi johtaa puhdistuksiin, vangitsemisiin tai teloituksiin.
Narsistiset diktaattorit luovat ympärilleen henkilökultin, jossa heidän tekonsa ja päätöksensä nostetaan jalustalle. ”Seuraajat” tuntevat yhteyden johtajan salaperäiseen voimaan, joka saa heidät kokemaan itsensä vahvoiksi hänen kanssaan, mutta heikoiksi yksin. Tämä tarve johtajan läsnäololle estää kritiikin ja ylläpitää hänen asemaansa, sulkien pois avoimen keskustelun ja kriittisen ajattelun yhteiskunnassa.
Diktaattorit käyttävät vallan manipulointia muokatakseen lainsäädäntöä, vaalien tuloksia ja instituutioita turvatakseen asemansa mahdollisimman pitkään. Tämä johtaa demokratian prosessien rapautumiseen tai jopa täydelliseen lakkaamiseen
Korkeaa narsismia omaavilla henkilöillä, jotka osallistuvat poliittiseen prosessiin, on merkittävä rooli demokratiamme nykyisessä tilassa. Jos sellaiset ihmiset, jotka ovat enemmän kiinnostuneita omasta henkilökohtaisesta hyödystään ja asemastaan, minkälaisia yhteiskuntia he ovat rakentamassa?
Narsismia on havaittu yhä enemmän johtajien ja poliittisten eliittien keskuudessa. On tärkeää tunnistaa, miten narsismi vaikuttaa päätöksentekoon ja miten se yleistyy sosiaalisesti tuhoisilla tavoilla. Narsismin tunnistaminen poliitikoissa voi olla haastavaa, mutta on tärkeää arvioida kriittisesti poliitikkojen toimia ja retoriikkaa narsististen mallien havaitsemiseksi. Narsistinen poliittinen retoriikka voidaan tunnistaa tietyistä toistuvista piirteistä, jotka palvelevat puhujan tarpeita korostaa omaa arvoaan, herättää ihailua ja ylläpitää valtaa. Tässä ovat yleiset tunnusmerkit:
Itsensä korostaminen ja suuruudenhulluus:
- Poliittinen narsisti voi jatkuvasti puhua omista saavutuksistaan, ylikorostaa rooliaan ja tehdä suuria lupauksia, jotka ylittävät todelliset mahdollisuudet.
- Esimerkiksi he voivat väittää olevansa "ainoa, joka voi pelastaa" kansan tai ratkaista monimutkaiset ongelmat.
Me vastaan muut -retoriikka:
- He voivat jakaa ihmiset "meihin" (ihmisiin, jotka tukevat heitä) ja "muihin" (vastustajiin), luoden vastakkainasettelua ja vahvistaen omaa asemaansa.
- Tämä retoriikka voi myös lietsoa pelkoa ja korostaa ulkoisia uhkia.
Ihailun ja hyväksynnän kerjääminen:
- Narsistiset poliitikot voivat jatkuvasti hakea yleisön suosiota ja ihailua käyttämällä imartelevia puheita, mutta samalla vältellen syvällisiä, konkreettisia vastauksia todellisiin kysymyksiin.
Manipuloiva puhe:
- Käyttämällä puolittaisia totuuksia, liioiteltuja väitteitä tai jopa suoranaisia valheita he voivat muokata todellisuutta omien tavoitteidensa saavuttamiseksi.
- He voivat myös vältellä vastuuta epäonnistumisista ja siirtää syyn ulkopuolisille tekijöille tai vastustajille.
Empatian puuttuminen:
- Poliittinen narsisti harvoin käsittelee kansan tarpeita empaattisesti, vaan keskittyy retoriikassaan enemmän siihen, kuinka heidän valintansa hyödyttävät itseään tai heidän ympärillään olevia.
Sloganit ja yksinkertaiset vastaukset monimutkaisiin ongelmiin:
- He käyttävät mielellään iskulauseita ja helposti muistettavia fraaseja, jotka vetoavat tunteisiin, mutta eivät tarjoa konkreettisia ratkaisuja.
Narsistista poliittista retoriikkaa voi olla vaikea havaita, koska se on usein hyvin taitavaa, vetovoimaista ja piiloteltua. On kuitenkin tärkeää yrittää kiinnittää mahdollisimman tarkasti huomiota siihen, onko puhe keskittynyt todellisiin tarpeisiin vai puhujan omien tarpeiden ja vallan pönkittämiseen.
Narsistit kaipaavat eniten ehdotonta rakkautta, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta, jota he tunsivat jäävänsä vaille kasvaessaan. Tämä tarve on usein niin syvästi tukahdutettu, että he ovat siitä tietämättömiä. Siksi he yrittävät uutterasti täyttää ulkoisilla symboleilla tyhjyyttään. Mutta heidän määrätietoiset ja harhaiset pyrkimyksensä itsensä parantamiseen eivät voi koskaan täyttää sitä valtavaa tyhjiötä, joka on heidän ytimessään.
Voiko narsistien vahvuuksia hyödyntää politiikassa mutta samalla pystyä hillitsemään heidän pimeää puoltaan? Onko se ylipäätään edes mahdollista?
Teksti: Marjut Niemelä
Teksti pohjautuu osittain seuraaville lähteille:
Narcissism: Why It's So Rampant in Politics | Psychology Today
Narcissistic Leaders: The Incredible Pros, the Inevitable Cons (hbr.org)