Narsismi

18.03.2005

Muokattu 7.12.2015

On hyvä huomata että narsismi-käsitettä käytetään kuvaamaan

a) persoonallisuuden tyyppiä eli persoonallisuusdiagnoosiin viittaavana

b) kuvaamaan kaikkia niitä voimia ja motiiveja persoonallisuudessa, jotka vastustavat riippuvuutta toisesta ja/eli toisen huomioon ottamista.

c) kuvaamaan yksinkertaisesti omahyväistä itsekästä käyttäytymistä, missä henkilö ei ota toisen tunteita oikeuksia tai tarpeita huomioon tai kuvaamaan toista polkevaa, hyväksi- ja väärinkäyttävää käyttäytymistä.

Mistä narsistin tunnistaa?

Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrinen diagnoosi ja sitä varten on olemassa erilliset kriteerit, jotka on lueteltu yllä. Narsismi asenteena on kuitenkin hyvin laaja-alaisesti esiintyvää ja voidaan sanoa, että lapsena jokainen on enemmän tai vähemmän narsisti, sillä toisen huomioon ottamisen kyky täytyy oppia, se ei ole myötäsyntyistä. Sen sijaan itsekkyys ja omista eduista huolehtiminen, oman olemassaolon varmistaminen, on niin voimakkaasti perimään kirjoitettu, että sitä ei tarvitse oppia tai omaksua, se annetaan valmiina. Myötäsyntyisestä narsismista täytyy vähitellen voida luopua sitä mukaa kun sosiaaliset taidot ja muiden huomioimisen kyky kehittyy. Narsismin voidaan katsoa olevan kehitysvajeen. Sitä esiintyy hyvin laaja-alaisesti myös terveillä henkilöillä, mutta varsinaiseksi luonteen sairaalloiseksi piirteeksi se kehittyy vain harvalla. Narsistiset piirteet lievinä eivät välttämättä estä ottamasta toista huomioon monessa asiassa.

Narsismi provosoi ja provosoituu

Narsistin kanssa parisuhteessa oleva osapuoli kärsii lähes poikkeuksetta alhaisesta itsetunnosta, pelosta, masennuksesta ja toivottomuudesta. Narsistit ovat erittäin kykeneviä provosoimaan ylilyöntejä ja narsistista käyttäytymistä toisessakin osapuolessa. Ennemmin tai myöhemmin myös partnerin pahat itsekkäät, puolet tulevat esiin vaikka lamaantuminen ja pelko ovat tavallisempia oireita. Narsistin puoliso on lähes poikkeuksetta joskus provosoitunut puolisonsa itsekkäästä käyttäytymisestä ja ”antanut takaisin samalla mitalla”, kostanut ja siten mennyt samalle tasolle kuin narsisti ja hän voi kantaa siitä syyllisyyttä ja häpeää. Narsisti puolestaan ei tietoisesti häpeä tai kanna syyllisyyttä, vaan yleensä syyllistää toista osapuolta, eikä koskaan päästä tätä hampaistaan yhdenkin virhesuorituksen tai ylilyönnin tai maltin menetyksen tapahduttua. Tämä voi estää pareja hakemasta apua.

Hakeutuuko narsisti koskaan itse hoitoon?

Narsistisella persoonallisuudella varustettu henkilö on yleensä oman ongelmansa suhteen sokea. Hänellä ei ole sairauden tuntoa eikä hän tiedosta omaehtoisesti, että hänen vaikeutensa johtuvat hänestä vaan hän on aina sitä mieltä, että vaikeuksien syy on hänen ulkopuolellaan ”tyhjänpäiväisissä” säännöissä, laeissa, yhteiskunnassa, muiden ihmisten ymmärtämättömyydessä, mutta ei koskaan hänessä itsessään. Vasta siinä vaiheessa kuin ulkoinen maailma todella laittaa kunnolla rajan hänen omahyväisyydelleen ja ylimielisyydelleen ja pysäyttää hänet, sanktioi tai rankaisee häntä esimerkiksi rikoksesta, voi narsistille syntyä joksikin aikaa aito syyllisyys, katumus ja sairaudentunto. Tässä mielessä olisi ensiarvoisen tärkeää että sanktion laittaja, poliisi tai oikeus, yrittäisi todella selittää yksityiskohtaisesti narsistille, että sanktio todella johtuu hänen käyttäytymisestään, eikä sattumasta tai muista syistä ja motivoisi häntä hakemaan apua. Normaalisti ihminen tajuaa tämän itsestään selvänä, mutta narsistisesti häiriintynyt kokee sanktion tai rajan paranoidisella tavalla itseensä kohdistuneena vääryytenä ja vainona.

Jos sairaudentunto onnistutaan herättämään, narsisti kääntää julmuutensa aluksi itseensä ja pitää itseään halveksuttavana, heikkona ja epäkelpona ja saattaa jopa miettiä itsemurhaa. Tässä kohdassa narsisti tarvitsee tukea. Häntä hyödyttää jos hänelle näytetään, että nyt hän kohtelee itseään yhtä halveksuvasti pilkallisesti ja epäasiallisesti kuin hetkeä aikaisemmin ehkä vuosien ajan on kohdellut muita. Eli että hänen sairas epärealistinen julma käyttäytymisensä on yhtä lailla kohtuutonta, yliampuvaa ja väärin häntä itseään, kuin se oli muita kohtaan. Asenne ei ratkaise mitään, se merkitsee vain sitä, että ongelma jatkuu entisellään, mutta kohde on vain toinen. Ongelmaa helpottaa, jos häntä autetaan armeliaisuuteen ja kohtuuteen itseään ja muita kohtaan sekä korjaamisen ja hyvittämisen, eli aidon parannuksen tekemisen tielle. Masennus ja itsesyytökset ovat väistämätön välivaihe narsismin ja narsistin paranemisessa. Muuta tietä paranemiseen ei ole.

Narsisti masentuu, kun hänen isottelunsa, omahyväisyyden- ja hyväksikäyttöasenteensa romahtaa. Narsisti voi luulla subjektiivisesti, että hän romahtaa psykoosiin. Narsismin murtuminen ei ole hermoromahdus kuten narsisti kokee ja ajattelee, vaan yleensä se on läpimurto terveyteen. Tämä on aina ensisijassa tärkeä askel kohti terveyttä ja muuttumisen lähtökohta. Tämä on se hetki jolloin narsisti voi myös motivoitua hoitoon. Valitettavasti ylläkuvattu murtuminen on usein vain tilapäistä, varsinkin jos ympäristö, aviopuoliso, lääkärit tai psykoterapeutit eivät ymmärrä, että masentuneisuus useimmiten on juuri muuttumista terveempään suuntaan, sairaudentunnon heräämistä ja vastuun ottamisen alkua. Yleensä narsisti kuitenkin pyrkii rakentamaan epärealistiset kuvitelmat itsestään ja saa sairaan narsistisen luonteensa ja itsetuntonsa takaisin entiselleen, ellei häntä tueta näkemään että muutos on kohti parempaa.

Joskus narsisti tulee hoitoon sen vuoksi, että hän haluaa keskustella ”hankalan, masentuneen tai kyllästyneen puolisonsa ongelmien vuoksi.” Hän lähestyy asiantuntijaa silloin tasavertaisena tai pääosiltaan ylivertaisena henkilönä joka ”tarvitsee pientä apua, palvelusta” asiantuntijalta, jonka hän pestaa palvelukseensa omilla ehdoillaan. Tällaisessa tilanteessa ammattilainen voi kuitenkin onnistua luomaan luottamussuhteen ja herättää narsistin kiinnostuksen itseensä ja omaan osuuteensa yhteisistä ongelmista. Tämä edellyttää herkkää empaattista ymmärtämystä yhdistettynä lujaan määrätietoiseen otteeseen. Motto voisi olla ”sydän lämpimänä mutta pää viileänä ja harkintakykyisenä.”

Voiko narsisteja mitenkään parantaa?

Voi, mutta se on usein erittäin vaikeaa ja edellyttää narsistilta riittävää omaa motivaatiota ja jonkin asteista yritystä vakavasti paneutua ongelmaan. Monet jotka päältä näyttävät narsistisilta persoonallisuushäiriöisiltä, ovat sitä provosoituna ja heillä voi olla runsaasti tervettä persoonaa mukana. Tämän turvin he voivat lähteä työstämään ongelmiaan. Kaikki narsistit eivät pode varsinaista narsistista persoonallisuushäiriötä, vaan heidän narsistinen persoonallisuuden alueensa on rajatumpi ja heidän hoitonsa on helpompaa. Hoito edellyttää hoitavilta esim. psykoterapeutilta usein korkeaa osaamista ja ammattitaitoa. Vaikka narsisti ei ole useinkaan kliinisesti psykoottinen, niin hänen todellisuudentajunsa on vakavasti häiriintynyt ihmissuhteita ja sosiaalista kanssakäymistä sekä tunteita ja omaa itseä koskevilla osa-alueilla. Hän ei tajua oman käyttäytymisensä ja suhtautumisensa tuhoisuutta. Hänen psykodynamiikkansa sisältää minipsykoottisia ilmiöitä, joita voi hyvin hoitaa.

Psykoterapeutilla tulisi ihanteellisesti olla koulutusta psykoottisten psykoterapeuttisesta hoitamisesta. Vaikean narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosin hoito on hyvin vaativaa ja on todennäköisempää, että hoito epäonnistuu kuin että se onnistuu. Usein näkee, että henkilö on keskeyttänyt useita aloittamiaan hoitojaan, mutta tulee sittenkin taas yrittämään. Tämä on kokemukseni mukaan ollut monelle hyvä ratkaisu, sillä kypsymistä on tapahtunut jokaisessa hoidossa ja niiden välilläkin. Henkilö voikin uudessa hoidossa olla selvästi kykenevämpi ottamaan vastaan hoitoa.

Hoidon aikana narsisti on yleensä rauhallisempi ja asiallisempi omaisiaan ja ulkomaailmaa kohtaan, sillä kun kiukut ja narsistinen raivo kohdistetaan terapeuttiin, vapautuvat muut.

Hoidon lähtökohta on yleensä tilanne, kun narsisti ajautuu vakavaan kriisiin ja hänen ympäristönsä vihdoin laittaa hänen narsismilleen selkeät rajan. Tällaisia tapahtumia voivat olla tilanteet, jossa häntä ei esimerkiksi valita parempaan virkaan, minkä hän katsoi itseoikeutetusti itselleen kuuluvaksi, tai hän saa esimerkiksi potkut työpaikaltaan, tai/ja hänen läheinen elämänkumppaninsa asettaa lähestymiskiellon , haastaa hänet oikeuteen tai jättää hänet.

Silloinkin kun narsisti on joutunut pohjalle, hän löytää useimmiten keinon suojautua pahoilta oloilta, jotka voisivat motivoida häntä hakemaan apua. Näin hoitoon hakeutuminen taas estyy. Suojautumiskeinoja on monia; usein jokin addiktio: lievemmin häiriintyneillä esim. ”työholismi”, taloudellisen menestyksen vimmainen hakeminen, alkoholi, rauhoittavat lääkkeet, huumeet, pelihimo, jne. Rikollisuus ja perversiot ovat keinoja ylläpitää vääristynyttä tai harhaista minäkuvaa itseriittoisuudesta ja pärjäävyydestä.

Mistä tämä persoonallisuushäiriö johtuu?

Tutkijat nostavat toistuvasti esiin erilaisia traumakokemuksia tai traumaattisia kasvuolosuhteita, joissa seuraavat tekijät voidaan mainita.

Lähikasvattajilla, eli vanhemmilla itsellään on narsistisia ongelmia, josta on seurannut, että:

• Lapsuuden olosuhteet ovat olleet kaoottiset, (mm. alkoholisti-, ja huumeperheet)
• Äiti ei ole kyennyt osoittamaan riittävää empatiaa, tunnevirittäytymistä ja perusturvallisuutta lapselle,
• Lapselle ei ole laitettu rajoja, eikä häntä ole autettu siten hyväksymään yhteisön normeja eikä annettu välineitä rajoittaa itse itseään, pelkistetysti ilmaistuna laiminlyödyt lapset.
• Väkivaltaista kuritusta kohdanneet lapset. (20-25 % suomalaisperheistä ilmenee väkivaltaa)
• Väkivaltaa perheessä kokeneet, vaikka eivät itse ole joutuneet sen kohteeksi. Tämä osoittaa että kyseisessä perheessä ei ole ollut sellaista aikuista joka osaisi ”riidellä” rakentavasti ja selvittää konfliktit ja erimielisyydet diplomatian keinoin.
• Varhaislapsuudessa koetut muut traumat, esimerkiksi liian pitkät erokokemukset perushuoltajasta (äidistä) samalla kun sijaishoitaja ei onnistu luomaan riittävän turvallista suhdetta vauvaan. (Esimerkiksi äidin tai vauvan sairastumisen johdosta). Jotkut vauvat näyttävät kokevan erokokemukset hyvin rajuina, koko olemassaolon jatkuvuuden tunteensa murskaavina ja menettävät perusluottamuksensa aikuisiin.
• Perheet joissa vallitsee narsistinen alakulttuuri ja normisto. Tämä kulttuuri ja perheet ihannoivat narsismia.

Jos lasta/yksilöä ei ole huomioitu riittävästi ja tasapainoisesti ei hän opi huomiomaan muita. Omasta olemassaolosta ja edusta huolehtiminen on koodattu voimakkaasti ihmisen perusperimään, sen sijaan toisen huomioon ottamisen kyky täytyy etupäässä omaksua ympäristöltä, kuten puhetaito tai kävelytaito. Muutoin se jää omaksumatta.

Narsisti yrittää usein valekorjata ja valehyvittää. Todellinen korjaaminen lähtee liikkeelle vastuun ottamisesta, pahoittelusta ja anteeksi pyytämisestä, sekä lupauksesta yrittää kaikin voimin, ettei esim. väkivaltainen käytös enää KOSKAAN, KERTAAKAAN toistuisi. Korjaaminen lähtee liikkeelle uhri ajatuksesta mikä voisi tuntua hyvittävältä. Ei siitä että tuodaan ruusuja, rahaa ym. lahjuksia ilman että olisi vakavaa yritystä ja halua korjata sitä mikä todella loukkasi toista. Monasti lahjat eivät ole aitoja, vaan yrityksiä ostaa hyvä mieli.

Esim. BERK (1992) tutkiessaan lapsia, jotka olivat joutuneet pois kotoa ja laitokseen hoitoon totesi, että näillä lapsilla voitiin yleisesti havaita kahdeksan erilaista puutetta, jotka puutteet olivat myös koko perheen puutteita. Jokainen puute jo yksinään johtaa väistämättä konfliktiin sosiaalisissa suhteissa ja on siten jatkuvien konfliktien lähde ihmissuhteissa kunnes lapsi oppii puuttuvat taidot ja toiminnot.

Perheiltä puuttui:

1. Positiivinen roolimalli ja malli ihmissuhteille.
2. Kyky suojella lasta traumatisoitumiselta eli joutumasta jatkuvasti traumatilanteisiin.
3. Kyvyttömyys antaa lapselle rajoja ja sisäistä rakennetta eli rajata ja rajoittaa omia yllykkeitään.
4. Kyky tarjota myönteistä huomioon ottamisen mallia lapselle.
5. kyky antaa lapselle positiivisia ongelmanratkaisukeinoja ja positiivista ratkaisuun pyrkivää asennetta ongelmiin, eli tavallaan hyväksymään ongelmat ja ristiriidat väistämättömäksi ja hyväksyttäväksi osaksi elämää.
6. Kyky tarjota lapselle vallitsevan yhteiskunnan normeja tai antaa siitä esimerkkiä ja mallia.
7. Tarjota järjestäytynyttä, vakaata turvallista ilmapiiriä kodissa. Kodin normiksi muodostui kaaos ja konflikti = elämäntapa
8. Perheissä vallitsi korkea konfliktin, epäjärjestyksen ja ennalta arvaamattomuuden ilmapiiri.

Lapsuuden väkivaltakokemukset

Jaana Haapasalo, Suom. Lääk. lehti. 12/99 1547 -54

Noin 80 % rikoksentekijöistä on kokenut lapsuudenkodissaan väkivaltaa.

Suomalaistutkimukset (Haapasalo) ovat yhdenmukaisia amerikkalaisten kanssa.

Virhelähteitä on kuitenkin tutkittavien aliraportointi, ja sen syitä olivat :

• lapsuuden muistamattomuus, alle 2 v ei muisteta
• trauma ja muistamattomuus,
• psykologinen väkivalta on usein itsestään selvyys, egosyntyistä
• vaikeus kertoa, häpeä, syyllisyys

Todellinen prosentti voi olla 100 %.

Ruokkiiko nykyaikainen individualistinen elämäntapa narsistista
persoonallisuushäiriötä?

Voidaan sanoa, että nykyaikainen individualistinen elämäntapa ruokkii narsistista persoonallisuushäiriötä, mutta luonteen perusominaisuudet ja ihmissuhdekyvyt ovat omaksuttu jo varhaislapsuudessa tai ne ovat jääneet omaksumatta. Näitä ovat esim. miten kohdella muita, miten hyväksyä rajoituksia, miten omaksua yhteiset pelisäännöt, normit ja kiellot, kuinka hyväksyä elämän väistämättömät pettymykset mm. siitä, että ei ole aina paras, eikä keskipiste eikä oikeutettu jatkamaan vauva-ajan olemista, missä ulkomaailma pelkästään palvelee.

Muutama kommentti makrotasoon ja kulttuuriin liittyen

Narsismin ongelma kuuluu ihmiskunnan keskeisiin kysymyksiin. Karkeasti pelkistäen voi sanoa, että sen hallinnoimiseksi ja jonkinlaisissa puitteissa pitämiseksi yhteiskunnat ovat kehittäneet lakeja ja säädöksiä ja oikeuslaitoksen virkamiehineen ylläpitämään niitä sekä erilaisia hallintomalleja minimoimaan narsismin tuhoa. Uskontojen keskeiset käskyt kohdistuvat narsismin säätelyyn. (Älä tapa, älä tee huorin, älä himoitse toisen omaisuutta jne.). Nykyään ajatellaan että demokratia, tasa-arvo ja edistyksellinen demokraattinen hallintojärjestelmä ovat toistaiseksi parhaaksi koettu hallintojärjestelmä ihmisten itsekkyyden, rohmuamistarpeen, saalistushalun ja hyväksikäyttötaipumusten säätelemiseksi.

Nyt psykiatrian ja psykodynaamisen traumateorian kautta on alettu ymmärtää näitä asioita ja samalla terveydenhoitojärjestelmä on kytkeytynyt tähän ongelmaan. Oleellisinta olisi panostaa varhaislapsuuden olosuhteisiin, eli varhaiseen vuorovaikutukseen äidin ja lapsen välillä ensimmäisistä viikoista aina kahteen elinvuoteen saakka.

Kaikki suhteessaolon perustaidot ja tunteiden hallintataitojen perustat syntyvät kahden ensimmäisen elinvuoden aikana. Itsekkyyden ja omien mielihalujen säätelytaidot opitaan pääasiassa tuolloin ja jos ne jäävät omaksumatta päiväkodin ja koulun on hyvin vaikea niitä enää lapselle antaa, varsinkin jos kotona rehottaa aivan erilainen suhteessaolon kulttuuri kuin koulussa. Koulutus ja kulttuuri eivät enää tavoita näitä tasoja niin että muuttumista syvällä tasolla voisi tapahtua.

Gustav Schulman psykiatrian erikoislääkäri, psykoanalyytikko