Syyllisyys vaikeasta parisuhteesta irtautumisen esteenä

Minua on pyydetty kirjoittamaan aiheesta ”syyllisyys” näille sivuille koska se tuntuu olevan aihe joka eniten tulee esiin keskustelupalstalla, vertaistukiryhmissä ja kontakteissa joita puhelinpäivystäjät saavat. Useimmat narsismia koskevat artikkelit tuovat esiin narsistisen persoonallisuushäiriöisen psykoterapiaa ja siinä esiintyviä hankaluuksia, mutta harvemmat artikkelit suoraan sitä vaikeutta jota narsistin uhri kokee irtautuessaan vaikeasta parisuhteesta. Useimmat psykoterapeutit pohtivat ratkaisuja persoonallisuushäiriöstä kärsivien hoitoon, itseäni kiinnostaa enemmän uhrien asema ja heidän irtautumiseen ja eheytymiseen liittyvien menetelmien oppiminen ja kehittäminen.

Tässä artikkelissa pyrin kuvaamaan irtautumisen esteenä olevia haitallisiksi luokiteltavia uskomuksia kognitiivisen psykoterapian näkökulmasta. Pyrin antamaan joitakin käytännön neuvoja siihen pohdintaan onko syytä parisuhdetta jatkaa ja aiheettomasta syyllisyyden tunteesta vapautumiseen. Mitään ehdottomia totuuksia en esiin tuo, enkä minkäänlaista ”temppulistaa” jolla voi syyllisyyden tunteesta vapautua, vaan ajatuksia ja kysymyksiä joiden avulla voi alkaa arvioimaan ja prosessoimaan mahdollista irtautumista. Olen laittanut joidenkin kappaleiden väliin kysymyksiä joita on hyvä esittää prosessin aikana itselleen.

Millaisena näemme itsemme?

Kognitiivinen psykoterapiassa tutkitaan niitä tekijöitä jotka rajoittavat hyvinvointia, epätarkoituksenmukaisia ajatustapoja ja niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintatapoihin. Näiden tunnistaminen ja muuttamisen ohella kognitiivisessa psykoterapiassa kehitetään uusia ongelmanratkaisutaitoja ja selviytymiskeinoja. Muissa näillä sivuilla julkaistuissa artikkeleissa on kuvattu narsismia hyvin laaja-alaisesti, joten ilmiönä en siihen tarkemmin tässä artikkelissa enempää lisäystä tuo. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kehittää tämän artikkelin lukijoista ”joka kodin tee-se-itse diagnoosin tekijöitä” vaan tunnistamaan ilmiöitä ja havaitsemaan niitä tekijöitä jotka saattavat olla haitallisia mielen tasapainolle.

Ensimmäisenä tekijänä irtautumisessa näkisin tärkeäksi arvion omasta itsestä ja omista uskomuksista. Jotkut kognitiivisen psykoterapian oppi-isät ovat sanoneet että jokaisella ihmisellä on kaksi perususkomusta joissa molemmissa on vaihtoehdot, kaikki muut uskomukset pohjautuvat näihin kahteen ja ovat täten näiden variaatioita.

Näitä uskomuksia ovat:

• ”olen hyvä” tai ”olen huono”
• ”selviän” tai ”en selviä”

Esimerkiksi jos käsitys itsestä on positiivinen eli kokee itsensä riittäväksi ja hyväksi, mutta on pelko siitä että ei kuitenkaan selviä tarpeeksi hyvin elämässä tai mahdollisessa irtaantumisessa vaikeasta parisuhteesta, niin silloin on syytä alkaa tutkia niitä tekijöitä jotka ovat tämän uskomuksen taustalle ja alkaa muokata niitä (esimerkiksi terapiassa) toimivammiksi.

Kysymyksiä joita voisi pohtia:

• Mitkä ovat niitä asioita jotka todistavat sen puolesta että en selviä?
• Mitkä puhuvat sen puolesta että selviän?

Elämänansat

Jeffrey E. Young kuvaa myös hyvin niitä ”ansoja” jotka estävät meitä elämästä niin sanottua täyttä elämää. Hän on koonnut näitä yhteensä kahdeksantoista mutta tuon tässä esiin vapaasti suomennettuna yksitoista keskeisintä niistä:

• pelko siitä että sinut hylätään
• tunne siitä että et saa tarvitsemaasi rakkautta
• luottamuksen puute ihmisiin ja pelko hyväksikäytetyksi tulemisesta
• riippuvuus muista ihmisistä ja pelko yksin selviämisestä
• pelko siitä että sinussa itsessäsi on vikaa mutta et uskalla ottaa selvää mitä se on
• sosiaalinen vetäytyminen, pelko että et sopeudu yhteisöön
• luulet olevasi tuomittu epäonnistumaan
• luulet saavasi palkkioita elämässä ilman omaa ponnistelua, koska olet jo kärsinyt niin paljon
• alistut koska tunnet muiden kontrolloivan sinua
• pelko puutteesta, kurjuudesta, haavoittuvuudesta tai muusta kohdallesi osuvasta onnettomuudesta
• kova vaatimustaso itseäsi kohtaa ja ajat itseäsi yhä suurempiin suorituksiin kykenemättä nauttimaan elämästä

Mitä enemmän eri kohdat edellisistä kuvaavat itseämme, sitä enemmän meillä on Youngin mukaan ansoja eli vääriä uskomuksia itsestämme jotka estävät meitä elämästä täyttä elämää. Kaikki edellä mainitut ovat sellaisia joihin jotenkin voimme myös itse vaikuttaa, ainakin jollakin tasolla.

Kysymys esimerkki yhdestä edellä olevasta vaihtoehdosta:

• Miten elämä olisi sillä lailla oikeudenmukainen, että se jakaisi palkkioita ilman omia ponnisteluja sen perusteella miten paljon kukin on meistä saanut kärsimystä osakseen?

Syyllisyydestä irtautuminen

Syyllisyys on kaikista keskeisimpiä tunteita joka estää irtautumasta toimimattomasta parisuhteesta. Irtautumisella ja sen tarpeella en tarkoita kuitenkaan normaaleja elämässä tapahtuvia kriisejä jotka tuottavat syyllisyyttä vaan niitä syyllisyyden tunteita jotka ovat kohtuuttomia vallitsevaan tilanteeseen nähden. Syyllistäminen on keskeisimpiä menetelmiä – pelon aiheuttamisen ohella - jota narsisti käyttää pitääkseen uhrinsa otteessaan, on sitten kyse minkä tason ihmissuhteesta , joko kotona tai työyhteisössä. Narsistilla ei ole kykyä tuntea syyllisyyttä, koska oman käsityksensä mukaan hän on aina oikeassa ja on syyllisyydestä vapaa. Sen sijaan hän on kehittänyt taitavan menetelmän siirtää omat tunteensa toisiin ihmisiin, niin puolisoon, työtovereihin, mökkinaapureihin, harrastepiireihin, yhdistyksiin, remonttimieheen, autonkorjaajaan, jne. Syyllisyyden tunteen lietsomisessa narsistit ovat taiteilijoina vertaansa vailla, he osaavat löytää uhristaan heikon kohdan ja sitä kautta tunkeutuvat toisen mielen alueelle, jossa alkavat oman vahingollisen operaationsa joka sairastuttaa uhrin ennen pitkää, ellei hän kykene ennen sitä irtaantumaan suhteesta narsistiin.

Syyllisyys tunteena on erittäin kuluttava, persoonallisuutta ja itsetuntoa nakertava, koska se aiheuttaa alistumisen tunteen. Silloin toinen osapuoli parisuhteessa on vahvassa yliotteessa ja toinen alistetun asemassa, jolloin jälkimmäisen liikkumistila on hyvin vähäinen. Syyllisyyden tunteen kanssa kulkee usein mukana toinen raskas ja kuluttava tunne, pelko. Tämän kahden tunteen yhtälön lopputuloksena on usein narsistin lonkeroissa loppuun kulunut alistunut ihminen, joka kokee epätoivoa siitä onko mahdollista irtautua tästä kumppanista ja näistä tunteista vai ei. Kolmas keskeinen tunne on häpeä, kuinka usein kuuleekaan riitaisan parisuhteen ja eron jälkeen kommentteja ”hehän olivat kuin luodut toisilleen”. Narsisti osaa rakentaa kulissit mahtaviksi ja itselleen edullisiksi.

Kysymyksiä joita voi esittää itselle:

• Mikä olisi kauheinta mitä minulle voisi tapahtua jos jättäisin puolisoni?
• Kun tutkin tätä kauheinta vaihtoehtoa, onko se mahdollista toteutua?
• Jos näin tapahtuisi, niin kuinka siitä selviäisin?

Kohtuuttomuuden arviointi

Eräässä ryhmäpsykoterapiaistunnossa pohdimme sitä mikä on kohtuutonta ja mitä sana kohtuuton itsessään tarkoittaa. Pohdinnan tuloksena tulimme siihen käsitykseen että ”kohtuutonta on se mikä menee toisen alueelle taakaksi ja vastuuksi siten, että toinen ei ole sitä ansainnut”. Tämän pohjalta olen ajatellut myös syyllisyyttä tunteena narsistin kanssa elävän taakkana, raskaana tunteena, joka ei jätä rauhaan ja johonka dominoiva osapuoli voi aina heikkona hetkenä vedota ja saa uhrin toimimaan haluamallaan tavalla.

Kysymyksiä edellisen pohjalta:

• Onko tämä syyllisyyden tunne minusta itsestäni lähtöisin vai jostakin toisesta?
• Onko kohtuullista että kannan syyllisyyttä tästä asiasta?
• Kuuluuko tämän tunteen kantaminen minulle vai jollekin toiselle?
• Toiminko, ajattelenko ja tunnenko samalla tavalla kuin normaalitilanteessa tai mahdollisesti joskus aiemmin?
• Missä liikkuu raja kohtuullisuudessa minun kohdallani?

Uhkailun vakavuus

Narsistin tapa syyllistää on usein totaalinen ja siihen liittyy myös uhkailuja. On tietysti ensiksi selvitettävä itselle onko vaara todellinen ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin viranomaisten tai asianajajien avustamana, mikäli pelkää oman tai lastensa hengen puolesta. Jokainen tällainen uhkaus on syytä ottaa vakavasti. En tässä artikkelissa anna neuvoa siitä miten tulisi toimia, koska en ole asiantuntija juridisten kysymysten suhteen, mutta tämä uhka on syytä aina arvioida vakavasti. Toinen äärimmäinen muoto on itsemurhalla uhkailu ja syyllistämällä kumppani ja usein myös lapset kantamaan mahdollista syyllisyyttä koko loppuelämänsä. On kuitenkin muistettava että jokainen ihminen kantaa itse vastuuta omasta elämästään, kukaan ei voi tehdä päätöstä itsemurhasta toisen puolesta.

Kysymyksiä:

• Onko mahdollista että minä voisin olla ratkaiseva tekijä jonkun toisen henkilön elämän jatkumisesta?
• Onko oikein että lasteni isä/äiti käyttävät myös lasten tunne-elämää hyväkseen pitääkseen perheen koossa?

Usein näissä tilanteissa pohdittavaksi tulee myös taloudelliset kysymykset ja kysymys huoltajuudesta. Kovinkaan harvinaista ei liene uhkailu siitä että toinen osapuoli ei tule näkemään lapsia tai jokin muu tapa manipuloida uhria lapsia hyväksi käyttämällä. Syyllisyyden tunne siitä onko vanhempana onnistunut jos hajottaa perheen on voima joka pitää huonojakin liittoja kasassa.

Kysymyksiä edellisen pohjalta:

• Minkälaisen mallin lapset saavat perheemme tavasta kommunikoida?
• Minkälainen kuva heille jää vanhemmuudesta?
• Minkälainen käsitys heille jää tavastamme ratkaista ristiriitoja ja sopia konflikteja?

Joskus on hyvä tehdä jotakin vertailua suhteessa muihin ihmisiin ja vaikkapa toisten perheisiin ajatusleikki tasolla. Kokeilkaapa joskus ajatusleikkinä joitakin tuttavianne puhumassa keskenään samalla tavalla kuin miksikä teidän kommunikaatiotapanne on mahdollisesti muodostunut. Tai kuvitelkaa jonkun muun kuin puolisonne sanomassa noita sanoja ja syytöksiä, esimerkiksi jonkun hyvän ystävänne? Tai kuvitelkaa joku muu henkilö esimerkiksi paras ystävänne ottamaan vastaan noita syytöksiä joita saatte osaksenne. Tai vaihtoehtoisesti menkää peilin eteen toistamaan niitä syytöksiä joita olette saanut osaksenne.

Tuntuuko suhteessanne tapahtuneiden syytösten tapa, määrä, sisältö, äänensävy ja aiheet kohtuuttomilta?

Vaikeista ihmissuhteista irtautuminen on usein hyvin hankalaa ja aiheuttaa ylimääräistä stressiä jo aiemmin koetun stressin lisäksi. Usein riippuvuussuhteet eivät muodostu hetkessä joten niistä irtautuminen on pitkän ja hankalan prosessin takana. Tärkein ominaisuus halutessaan muutosta elämässä on motivaatio muutokseen. Jokaisella tämän prosessin aloittavalla tulisi olla mielessään jokin unelma, esimerkiksi unelma siitä minkälaista minun elämäni on kahden vuoden kuluttua. Unelmat pitävät meidät hengissä ja toivoa tulevaisuuteen yllä.

Jyrki Pekola
Psykoterapeutti

Keuruun Terveyspiste Oy