Minävaurio

Minävauri

Julkaistu Fakta -lehdessä syyskuussa 2004 (Fakta Fiilis)

Minävaurioinen johtaja kerää hännystelijöiden joukon

Ulkopuoliset saavat minävaurioisesta miellyttävän ja itsevarman, jopa hurmaavan vaikutelman, mutta hän on värisokea tunteiden suhteen. Häneltä puuttuvat empatian, häpeän ja syyllisyyden tunteet.

Keinoja kaihtamatta sosiopaatti toteuttaa halunsa ja on siinä taitava, mutta taakseen hän jättää rumaa jälkeä. Hän kuvittelee olevansa tavallisille ihmisille laadittujen lakien ja normien yläpuolella. Toiset ovat olemassa vain oman egon pönkittämistä ja hyväksikäyttöä varten.

”Minävaurioinen on tuulten haistelija ja sukkuloija. Hän on uskomattoman taitava manipuloimaan kanssaihmisiään. Vaikka hän herättää monissa ihailua, hänessä ei ole oikeaa sosiaalisuutta, sillä häneltä puuttuu aito lämpö ja kiinnostus ihmisiin. Sitä paitsi häneltä puuttuu omatunto”, kuvailee psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen .

Olet minun vallassani

Sosiopaatilta puuttuu pysyvä kuva siitä, millainen hän on. Hän jatkuvasti arvioi itseään muiden ihmisten reaktioiden perusteella. Siihen hän tarvitsee toisia ihmisiä peileiksi. Ilman ihailijoiden ja tukijoiden joukkoa hän ei tule toimeen.

”Minävaurioiselle sosiaalinen suosio on suorastaan elinehto. Niinpä hän on taitava keräämään ympärilleen selkään taputtelijoiden joukon. Hännystelijöitään hän manipuloi omien halujensa mukaan ja voi käyttäytyä hyvin mielivaltaisesti. Hajoita ja hallitse on yksi kantava periaate, jolla hän pitää ihmisiä vallassaan”, kertoo Liisa Keltikangas-Järvinen.

Minävaurioiselle tyypillisiä tunteita ovat viha, raivo ja kateus. Kateus on itse asiassa hänen käyttövoimansa. Hän on kaikille kateellinen, koska toisen menestys on hänelle uhka. Siksi hänellä on tarve kontrolloida ympäristöään.

Yhteiskunta suosii pelureita

Minävaurio syntyy jo lapsena, mutta sitä ei ole totuttu pitämään psyykkisenä häiriönä, sillä psyykkinen häiriö on tottu liittämään jonkinasteiseen syrjäytymiseen tai henkiseen pahoinvointiin, ei ulkoiseen menestykseen.

”Yhteiskunta on avannut portteja sille, että sosiopaattisia piirteitä omaavien henkilöiden on yhä helpompi menestyä työelämässä. Pätkäihmissuhteet ja kilpailun ja tehokkuuden ihannointi sallii, jopa suosii tunnevammaisia pelureita, joiden ihmissuhteet eivät perustu kiintymykseen, vaan siihen, että niistä hyötyy jollain tavoin.”

Minävaurioinen johtaja kääntää nopeasti takkinsa tilanteen mukaan. Hän haluaa tehdä itsensä tykö, hänellä on erinomainen kyky manipuloida muita. Mutta jos alaiset eivät tee kuten hän haluaa, hänessä herää kosto. Alaisen työpaikka on silloin vaarassa.

”Minävaurioisella on kyky saada aikaan tulosta, mutta hänellä on myös taipumus valehdella ja pettää ihmisiä. Tarkoitus pyhittää keinot. Jos hän ei saa tahtoaan muuten läpi, hän on valmis käyttämään epäsuoria väkivallan muotoja, kuten painostusta, jopa kiristystä. Hän ei myöskään opi sosiaalisista kokemuksista, vaan toistaa käyttäytymistään kerta kerran jälkeen.”

Suuri tulevaisuus odottaa

Minävaurioinen saattaa pärjätä erinomaisesti työssään. Hän antaa itsestään tehokkaan ja osaavan vaikutelman. Koska hän ei tunne syyllisyyttä eikä ahdistusta, hän ei koe paineita vastuuntuntoisen ihmisen tapaan. Saattaa jopa olla, että mitä hektisempää työ on, sitä paremmin hän menestyy.

”Sosiopaattia vaivaa megalomania, suuruusharha. Kun hän huutaa, koko maailman on pyörähdettävä. Tämä persoonallisuuskehityksen häiriö tuo kaikkivoivan hallitsevuuden tunteen.”

Yksi johtajan keino hallita alaisiaan ovat epärealistiset visiot. Mitään rajoja ei ole. Huomio ei ole vaatimattomassa nykyisyydessä, vaan loistavassa tulevaisuudessa. Ei ole harvinaista, että monet menevät lankaan ja ihailevat maailmanvalloittajaa.

”Mahtava visio voi olla osoitus suuruusharhasta. Jos johtaja kertoo mielettömän upeista fantasioistaan, se on hälyttävää, jos arkipäivän konkretia puuttuu. Ei ihminen osaa mitä tahansa, vaikka hän kuinka niin päättäisi. Se on harha. Megalomaaninen visio ei suinkaan ole rohkeuden merkki, päin vastoin yritys pönkittää heikkoa egoa.”

Syy on aina toisissa

Kun maailma ei menekään polvilleen, on aina toisia, joita voi syyttää epäonnistumisesta: muut ovat juonineet selän takana, olleet kateellisia tai pahansuopia. Kuvaan astuu jos ei fyysinen, niin sanallinen väkivalta, kuten iva ja pilkka. Toisen tuho on itselle voitto. Kostonhalu elää vahvana.

”Minävaurioiselta puuttuu itsetunto. Hän ei myöskään kestä julkista kasvojen menettämistä. Hän katsoo oikeudekseen tehdä mitä vain. Yhteiset pelisäännöt ovat holhousta. Liikennesäännöt ovat hänen mielestään niitä varten, jotka eivät osaa ajaa autoa. Lait ja asetukset ovat tavallisille, keskinkertaisille ihmisille, jotka eivät osaa itse ajatella. Itse hän kuvittelee olevansa sääntöjen ja lakien yläpuolella. Hänelle ei ole olemassa sellaista kun yhteisön etu. On vain minä itse.”

Minävaurioisella on korostunut tarve osoittaa, että hän osaa ja hallitsee kaiken. Siksi hän voi tehdä päättömiä ratkaisuja, jos asioista tulee arvovaltakysymyksiä. Hänhän ei ole koskaan väärässä.

”Jokainen menestyvä ihminen on sosiopaatille uhka. Kun minävaurioisen kuullen kerrotaan, että joku toinen on viisas, rikas, menestyvä tai kaunis, hän tulkitsee puhujan tarkoittavan, että hän ei sitä ole. Minä itse on se viitekehys, jonka mukaan hän arvioi kaiken.”

Työelämän Auervaarat

Minävaurioinen osaa viehättää ja puhuu suurilla lupauksillaan toiset pyörryksiin. Hän saattaa olla kiehtova persoonallisuus, jolla on vetovoimaa, usein myös karismaa. Auervaarat ovat siitä tyypillisiä esimerkkejä.

Minävaurioinen on valmis tekemään kaikkensa suosionsa eteen saadakseen ihailua ja selkään taputtelua. Kun ihailijat huomaavat tulleensa petetyiksi ja lopettavat kehumisen, jättää minävaurioinen heidät ja etsii uudet ihailijat.

”Ihmiset eivät aina ymmärrä, että ei ole heidän omaa heikkouttaan tulla ”aivopestyksi”, vaan sosiopaatilla todella on kyky vaikuttaa toisiin. Vastapuolella ei ole mitään erityistä keinoa nähdä heti, että kyseessä on luonnevaurioinen ihminen. Jokaisella työpaikalla ihmiset menevät manipuloinnin ansaan.”

Minävaurioinen on taitava lukemaan toisia ja asettamaan sanansa sen mukaan. Siksi on tavallista, että työtoverit ja alaiset eivät aluksi usko niitä negatiivisia asioita, joita minävaurioisen paremmin tuntevat tästä ja tämän toimista kertovat.

”Minävaurioisen johtaja ympärillä on aina joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan häntä viimeiseen saakka. Mielistelijöitä löytyy moneen lähtöön: yksi sinisilmäisyyttään, toinen hyötyäkseen kaveruudesta, kolmas on peloteltu nurkkaan.”

Täydellinen kaksoiselämä

Minävaurioinen pyrkii viimeiseen saakka pitämään julkisuuskuvansa kirkkaana. Hän on usein mukava huuliveikko, kaiken keskipiste, se joka hallitsee tilanteen kuin tilanteen. Tätä kaskuja kertovaa, mukavaa ja leppoista seuramiestä tai -naista puoliso tai kotiväki ei lainkaan tunnista. Se on minävaurioisen sosiaalinen rooli, julkisuuskuva, jota hän saattaa ylläpitää ulospäin vaikka koko elämänsä. Mutta kodin seinien sisällä, piilossa julkisuudelta hän voi olla kova, uhkaileva ja alistava, jopa väkivaltainen. Tätä salattua puolta ei yleensä työtoveri pääse näkemään. Sosiopaatti viettää kaksoiselämää.

”Kodista on tullut yhä useammalle vain paikka, jossa kootaan voimia, että jaksetaan painaa töissä. Ei kotonakaan tule kuitenkaan sallia, että perheenjäsenet purkavat siellä kaiken pahan olonsa. Minävaurioisen alistava, aggressiivinen tai uhkaava kotikäytös ei purkautumalla vähene vaan pahenee ajan myötä”, varoittaa Liisa Keltikangas-Järvinen.

Usein puoliso on ainoa, joka näkee totuuden sosiopaatista. Kun hän ei saa keneltäkään toiselta tukea käsitykselleen, hän vähitellen kuvittelee vian olevan itsessään. Muut ihmettelevät, miten hän saa aikaan riidan niin mukavan ihmisen kanssa. Lopputulos on usein se, että puoliso ahdistuu, kun oman maailman ja toisten kertoman maailman välillä on ristiriita. Aikaa myöten hän ei usko enää edes omiin havaintoihinsa. Siitä saattaa seurata jopa masennus, vaikka hän oikeasti on puolisoista terveempi.

Kateuden verkosto

Saattaa myös olla, että työpaikalla jotkut joutuvat kokemaan minävaurioiset salatun puolen, mutta jäädessään havaintoineen ja mielipiteineen vähemmistöön eivät usko omia päätelmiään. Syntyy monien sosiaalisten pelien verkosto, jossa pesii henkinen väkivalta.

Vaikka työilmapiirikyselyitä tehdään, negatiivisiin tuloksiin ei useinkaan puututa. Kuvitellaan, että toteaminen riittää korjaamaan tilanteen. Usein työilmapiiri kartoituksen jälkeen vain huononee, sillä sairasta työyhteisöä on aika vaikea parantaa.

”Ilmapiiritutkimuksissa tulee esiin lapsenomaisia odotuksia. Ihmiset eivät aina tajua, mitä työpaikalta voidaan odottaa. Työpaikalla on hyvä viihtyä, mutta työpaikka on kuitenkin ensisijassa työn tekemistä varten, ei mielihyvän saamista varten. Ei työssä voi aina olla hyvä mieli ja karamelli suussa, joskus on raskastakin. Ei kuitenkaan tarvitse alistua minävaurioisen oikkujen kohteeksi.”

”Töissä tarvitaan selkeitä toimenkuvia ja sääntöjä siitä, mitä keneltäkin odotetaan. Myös käyttäytymissäännöt ovat tärkeitä. Monilta puuttuvat alkeellisimmatkin käytöstavat. Työpaikalla tulee puhua työasioita ja kunnioittaa toisia. Ei esimiehen tehtävä ole koko ajan pönkittää alaistensa itsetuntoa, eikä alaisen esimiehensä itsetuntoa”, muistuttaa Liisa Keltikangas-Järvinen vanhoista perushyveistä, jotka pyrkivät unohtumaan. Sitä paitsi selkeät säännöt ovat hyvä suoja minävaurioisen mielivaltaa vastaan.

Minävaurioinen jakaa mielipiteet

Tyypillistä on, että minävaurioisen johtajan alaiset antavat hänestä täysin toisistaan poikkeavan kuvan. Osa pitää esimiestään suurenmoisena, osa taas ahdistuu. Ilmapiirikartoituksessa molemmat ääripäät korostuvat, mutta keskiarvo on kohtalaisen hyvä.

”Jos mielipiteet jakautuvat selkeästi kahtia ja tulee voimakas kasautuma molempiin ääripäihin, on se usein oire sairaasta työympäristöstä. Neuvoksi annetaan kuitenkin huonosti voiville työntekijöille hakeutua hoitoon, vaikka vika ei ole heissä vaan ilmapiirissä.”

Kun enemmistö voi hyvin, lähdetään siitä, että työilmapiiri on kunnossa ja arvostelijoissa on vikaa. Heillä on henkilökohtaisia ongelmia ja he ovat hoidon tarpeessa. Todellisuudessa tilanne on näin vain siinä tapauksessa, että huonosti voivia on hyvin vähän. Jos tulee useampia tällaisia ryppäitä, saattaa se olla merkki siitä, että ne jotka eivät pelaa esimiehen peliä, voivat huonosti.

”Koska minävaurioinen johtaja osaa aina puhua asiat parhain päin, ei ongelmaan pääse helposti puuttumaan. Joskus auttaa selkeiden pelisääntöjen laatiminen. Näin estetään esimiehen mahdollisuus toimia omavaltaisesti. Kenenkään ei tarvitse olla kiusattavana, mutta toisaalta työntekijän on sopeuduttava monenlaiseen kuvioon.”

Solidaarisuus on paras suoja

Minävauriota on vaikea diagnostisoida. Sille ei ole psykologisia testejä. Minävaurio ei myöskään tule esiin työhönottohaastatteluissa. Sosiopaatin kyky manipuloida ulottuu sinnekin.

”Rekrytoinnissa auttaa työhistorian selvittäminen. Koska minävaurioinen on lyhytjännitteinen ja polttaa helposti siltoja takanaan, hän on usein vaihtanut työpaikkaa moneen otteeseen. Siksi kannattaa selvittää lähtöjen todelliset syyt”, kehottaa Liisa Keltikangas-Järvinen.

Jos johtajana on sosiopaatti, paras keino on työntekijöiden keskinäinen solidaarisuus. Se kuitenkin yleensä ensimmäisenä häviää. Rikkonainen työyhteisö, jossa jokainen tavoittelee omaa etuaan suorastaan ruokkii minävaurioista nousemaan esimieheksi ja toisaalta myös tuomaan johtajassa esille tällaisia luonteenpiirteitä.

”Itsekkyys ja keskinäinen kilpailu ovat lisääntyneet työyhteisöissä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että jokainen kilpailee jokaisen kanssa ja on kateellinen kaikille. Kaipaan lähes kadonnutta solidaarisuutta ja talkoohenkeä. Näiden puutteesta saattavat löytyä myös lisääntyneen burn-outin oleellisimmat syyt.”